Jumalan suudelma on kokoelma saarnatekstejä, joita isä Stanislaw on valmistellut auttaakseen seurakuntalaisiaan kohtaamaan Jumalan.
Lempeällä ja elämänmakuisella tavalla kirja on johdatus uskoon ja kutsuu lukijan tunnistamaan Jumalan läsnäolon oman elämänsä arjessa ja juhlassa. Kirja kertoo evankeliumin hulluudesta, Jumalasta, jonka väsymätön rakkaus ei lannistu, vaikka ihminen kääntää hänelle selkänsä.
Jumalasta, joka on luonut ihmisen iloa varten. Kun kaikki on monimutkaista ja sekavaa, on tärkeä muistaa, miten Kristus on meidän toivomme.
Isä Stan, Stanislaw Zawiłowicz SCJ, on syntynyt vuonna 1984 Puolassa, ja hänet vihittiin papiksi 2010.
Suomeen hän saapui elokuussa 2012 ja toimii Pyhän Birgitan ja autuaan Hemmingin seurakunnan kappalaisena Turussa. Sanoilla maalaamisen lisäksi isä Stan maalaa myös ikoneja.
Toimitus
Varastotuotteet (esim. fyysiset kirjat)
Varastotuotteet lähetetään logistiikkapalvelun toimesta kerran viikossa. Tämä voi pidentää toimitusaikaa hieman, mutta normaalisti tuotteet saapuvat perille 3–7 arkipäivän kuluessa tilauksesta.
Print on Demand -tuotteet (POD-tuotteet)
POD-tuotteet, kuten t-paidat ja muut fanituotteet, valmistetaan tilauksesta. Toimitusaika on yleensä 2–4 viikkoa, riippuen tuotteen valmistus- ja lähetysajasta. Valmistusprosessin vuoksi tilauksia ei voi peruuttaa tai palauttaa, paitsi jos tuote on viallinen tai virheellinen.
Ilmaiset hartausesineet
Ilmaisten hartausesineiden toimitusaika on normaalisti 1–2 viikkoa.
Digitaaliset tuotteet
Digitaaliset tuotteet, kuten verkkokurssit tai e-kirjat, ovat saatavilla heti maksun jälkeen.
Huomioithan, että lähetämme tilauksia vain arkipäivisin. Viikonloppuisin ja pyhinä tilaukset eivät etene.






